Lenkityspalvelu


Koiran kanssa vietetty aika, lenkkeily ja muu aktivointi vaikuttavat positiivisesti koiran hyvinvointiin ja käyttäytymiseen. Aktivoinnin ja erilaisten virikkeiden järjestämisen avulla pystytään matkimaan koiran lajityypillisiä käyttäytymistarpeita kuten repimistä, kaivamista, haistelua ja ruuan etsimistä. Lajityypillinen tekeminen vähentää koiran stressiä sekä turhautumista ja tylsistyneisyyttä, rauhoittaa koiraa, tuottaa iloa ja mielihyvää, lisää koiran itseluottamusta ja sillä on iso vaikutus mm. käytöshäiriöiden ennaltaehkäisyssä ja hoitamisessa.

Mikäli koiran lenkittäminen ja aktivointi jää vähiin ja koira joutuu olemaan paljon yksin arjen kiireiden keskellä, tulen mielelläni apuun ja järjestän koiralle tekemistä. Asiakaskäynnillä koiran kanssa lenkkeillään kodin lähimaastossa tai/ja leikitään koiran kanssa tai/ja järjestetään koiralle mielekästä, aktivoivaa tekemistä mm. erilaisia ruuan virikkeistämiskeinoja hyödyntäen tai temppuja harjoitellen.

Palvelun ensimmäinen asiakaskäynti, eli kartoituskäynti, on varattu tilanteen kartoittamista varten. Kartoituskäynnin jälkeen asiakas voi varata yksittäisiä jatkokäyntejä tai hankkia lenkitys- ja aktivointipaketin. Pidempiaikaisesta lenkitystarpeesta kannattaa pyytää tarjous.


Lenkitys-ja aktivointipalvelun kartoituskäynti

Sisältää:

  • Kattavan alkukartoituksen koiran tilanteesta ja käyttäytymisestä lajityypilliset tarpeet huomioiden.
  • 60 min. asiakaskäynnin, joka sisältää koiran lenkittämistä tai muuta koiralle mielekästä tekemistä asiakkaan toiveiden ja alkukartoituksesta selvinneiden tarpeiden mukaan sekä koiraan tutustumista.


Hinta 50 € (Sisältää kouluttajan matkakulut 5 km säteellä Porin keskustasta, Maanmittarinkatu, mitattuna. Ylimenevältä matkalta veloitetaan 0,50 €/km.)


Lenkitys- ja aktivointipalvelun jatkokäynti 

Sisältää:

  • Koiran lenkittämistä tai muuta koiralle mielekästä tekemistä alkukartoituksesta selvinneiden tarpeiden ja asiakkaan toiveiden mukaan.


Hinta lasketaan asiakaskäyntiin kuluvan ajan perusteella:

30 min. - 25

60 min. - 40 €

Hinnat sisältävät kouluttajan matkakulut 5 km säteellä Porin keskustasta (Maanmittarinkatu) mitattuna, ylimenevältä matkalta veloitetaan 0,50 €/km.


Lenkitys- ja aktivointipaketti 

Sisältää:

  • Kattavan alkukartoituksen koiran tilanteesta ja käyttäytymisestä lajityypilliset tarpeet huomioiden.
  • 1 x 60 min. kartoituskäynnin, joka sisältää koiran lenkittämistä tai muuta koiralle mielekästä tekemistä asiakkaan toiveiden ja alkukartoituksesta selvinneiden tarpeiden mukaan sekä koiraan tutustumista.
  • 5 x 30 min. jatkokäyntiä, jotka sisältävät koiran lenkittämistä tai aktivointia asiakkaan kanssa sovittuina aikoina.

Hinta 160 € (Sisältää kouluttajan matkakulut 5 km säteellä Porin keskustasta, Maanmittarinkatu, mitattuna. Ylimenevältä matkalta veloitetaan 0,50 €/km.)

Pyydäthän tarjouksen pidempiaikaisesta lenkitys- ja aktivointitarpeesta!


LENKITYS- JA AKTIVOINTIPALVELUIHIN ILMOITTAUTUMINEN