Tassullinen iloa

Kouluttaja


Olen ammattitutkinnon suorittanut, porilainen eläintenkouluttaja. Järjestän koirien koulutusta koko Satakunnan alueella. Olen toiminnassani keskittynyt pääasiassa yksityiskoulutusten järjestämiseen. Palveluihin kuuluvat myös koirien ulkoiluttaminen ja aktivointi sekä koirien puuhamaa. Haluan toiminnallani edistää koirien hyvinvointia ja auttaa koiria elämään ihmisten maailmassa.

Toimintani perustuu ajatukselle, että tärkeintä koiran kanssa elämisessä on omistajan ja koiran välinen luotettava ja hyvä suhde, sujuva arki koiran kanssa ja koiran kokonaisvaltainen hyvinvointi. Käytän kouluttamisessa ainoastaan tutkittuun tietoon perustuvia koulutusmenetelmiä, jotka vahvistavat koiran toivottua käyttäytymistä. Käytössä ei ole minkäänlaisia rangaistuksia, sillä niiden tiedetään vaikuttavan negatiivisesti koiran oppimiseen ja terveyteen. Noudatan työssäni Suomen Eläintenkouluttajat ry:n eettisiä sääntöjä.  

Perheessämme asuu 3-vuotias australianlabradoodle, Kerttu. Ennen Kerttua kanssamme asusteli muutaman vuoden, vanhuuden päiviään meille viettämään muuttanut kettuterrieri, Hilkka. Hilkka oli valmiiksi koulutettu ja sen vuoksi elämä oli melko helppoa hänen kanssaan. Kerttu muutti meille puolestaan pentuna. Hän oli meille muuttaessaan maailman suloisin karvapallero. Pian kuitenkin huomasimme olevamme aivan pulassa tuon energisen ja temperamenttisen koiranalun kanssa. Emme ymmärtäneet Kerttua ja Kerttu varmasti koki ettei ymmärtänyt meitä. Kertulla alkoi ilmetä myös terveyshaasteita ja ongelmia oli erityisesti ruuansulatuksen kanssa. Arjen haasteiden vuoksi lähdin opiskelemaan eläintenkouluttajaksi.

Kertun terveyshaasteista johtuen olen saanut tutustua aivan uudenlaiseen ajatukseen koirien ruokinnasta. Ruokintamenetelmä on nimeltään Rotational Monofeeding. Suomessa se on vielä melko tuntematon, mutta uskon sen leviävän ihmisten tietoisuuteen tulevaisuudessa koska sairaiden koirien määrä kasvaa kasvamistaan ja ihmiset haluavat löytää oireiden oikeanlaisen hoidon lisäksi juurisyyn, joka on oireiden puhkeamisen taustalla. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että lajinmukaisella ja ruuansulatusta tukevalla ruokinnalla voi saada aikaan ihmeitä ja ruokinnalla on iso vaikutus myös koiran käyttäytymiseen.