Koirakoulu 

TASSULLINEN ILOA

koiralähtöisyys - ilon kautta - positiiviset koulutusmenetelmät

Pori - Satakunta



Tassullinen iloa on porilainen koirakoulu. Toiminnan pääpaino on keskittynyt yksityistuntien järjestämiseen. 


Kouluttamisen tavoitteena on saada aikaan toimivia ja pysyviä ratkaisuja positiivisten koulutusmenetelmien avulla. Jokainen koirakko otetaan huomioon omana itsenään. Koiran kouluttaminen voi olla iloista sekä kivaa yhdessä tekemistä ja se korostuukin Tassullinen iloa toiminnassa.


AJANKOHTAISTA

Tällä hetkellä en valitettavasti pysty ottamaan uusia yksityisasiakkaita.


OTA YHTEYTTÄ

BLOGI

Niin ihmisten kuin koirienkin kohdalla pidän hyvin tärkeänä ravinnon vaikutuksen hyvinvointiin ja terveyteen. Mitä lajinmukaisempaa ja puhtaampaa ruoka on, sitä paremmin elimistö pystyy hyödyntämään ravinnon ja sitä paremmin ravinto tukee elimistön toimintoja. Itse olen koirien kuivamuonia ja muita valmistuotteita antanut omallekin koiralle ja...

Koiran hihnassa vetäminen ei välttämättä johdu aina koulutuksen puutteesta. Taustalla voi useiden syiden ohella olla myös kipu tai jokin muu koiran tuntema epämukavuus.

Koiran rauhoittuminen ei ole opeteltava käytös, vaan kyse on mielentilasta eri asoiden ja tilanteiden taustalla. Rauhallisuudessa on enemmänkin kyse elämäntyylistä, sillä koira on pitkälti sitä, mitä se tekee. Jos koira jahtaa päivät pitkät ulkona lintuja, haukkuu ohikulkijat, kaivaa kuoppia ja rallattelee vapaana miten huvittaa, on koira...