Koirien kuivamuonat - miksi en ruoki niillä omaa koiraani?

24.10.2022

Niin ihmisten kuin koirienkin kohdalla pidän hyvin tärkeänä ravinnon vaikutuksen hyvinvointiin ja terveyteen. Mitä lajinmukaisempaa ja puhtaampaa ruoka on, sitä paremmin elimistö pystyy hyödyntämään ravinnon ja sitä paremmin ravinto tukee elimistön toimintoja. Itse olen koirien kuivamuonia ja muita valmistuotteita antanut omallekin koiralle ja kokeillut kaiken mahdollisen, mutta todennut niiden aiheuttavan lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä, valitettavasti.

Koirien kuivamuonat ovat olleet markkinoilla vasta muutamien vuosikymmenien ajan. Niiden ilmestyminen markkinoille alkoi 50-luvulla, kun kulutusyhteiskunta alkoi nostaa päätään ja ihmiset alkoivat ihannoida enenevässä määrin elämässään helppoutta. Valmisruuathan ovat käytännössä pikaruokaa. Vaikka ihminen on jalostuksen myötä onnistunut muokkaamaan koiran ulkonäköä jopa sairauksiin asti, koiran ruuansulatusjärjestelmää ei kuitenkaan ole onnistuttu muuttamaan jalostuksen myötä. Ihminenkään ei kestä jatkuvaa pikaruuan syömistä. Markkinoilla on kaikenlaisia syötäväksi tarkoitettuja tuotteita ihmisillekin, mutta se ei silti tarkoita, että ne tekisivät hyvää terveydelle. Markkinoilla on myös kaikenlaisia koiranruokia, mutta se ei suinkaan tarkoita, että ne olisivat laadultaan parhaimpia tai tukisivat parhaiten koiran hyvinvointia, vaan markkinoille päätyvät yleensä niiden valmistajien ruuat, joilla on käyttää eniten rahaa markkinointiin. Koiranruokien markkinointi perustuu pitkälti mielikuvien luomiseen, joilla vedotaan kuluttajien tunteisiin.

Nykyään puhutaan paljon koirien lajityypillisestä käyttäytymisestä ja siitä kuinka tärkeää sen mahdollistaminen on koirille. Ihmettelen, miksi ei kuitenkaan korosteta samoissa määrin lajityypillisen ravinnon tärkeyttä. Ravinnolla on iso vaikutus koiran käytökseen ja mieleen. Tämä tiedetään, mutta asiasta ei ole tehty tutkimuksia. Mitä veikkaat syyksi? Niin kauan kuin asiasta ei ole tehty tutkimuksia ei voida sanoa, että ravinnon laadulla ei olisi vaikutusta koiran käytökseen. Oman koirani käytös ja luonne ovat muuttuneet täysin sen jälkeen kun aloitimme Rotational Monofeeding:n vuosi sitten. Myös muilta, jotka noudattavat kyseistä ruokintamallia, saan samaa viestiä. Tämä onkin saanut kyseenalaistamaan monia asioita myös koirien kouluttamiseen liittyen, olipa kyseessä sitten kuinka positiivinen kouluttaminen tahansa. Kuinka paljon kouluttamisella yritetään ratkaista asioita, joiden juurisyy on loppujen lopuksi koiran hyvinvoinnissa ja terveydessä? Mainittakoon tässä myös sen verran, että Rotational Monofeeding:ssä ei ole kyse pelkästään ruokavaliosta, vaan kehon oman detoxin tukemisesta, jota tapahtuu ihan koko ajan, niin ihmisillä kuin eläimillä, halusimmepa sitä tai emme.

Mennäänpä sitten niihin koirien kuivamuoniin! Mitä ne sisältävät ja miksi en niitä anna enää omalle koiralle, enkä valitettavasti voi suositella kenellekään muullekaan.

Koiranruokia koskee alhaisempi lainsäädäntö kuin elintarviketeollisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koiranruokapussin kyljessä ei tarvitse eritellä tarkasti kaikkia ainesosia, mitä ruoka sisältää. Yleissääntö on, että se, mitä tuotteessa on eniten, on luettelossa ensimmäisenä ja se, mitä vähiten, on viimeisenä. Ainesosaluettelossa ei tarvitse esittää tarkkoja prosentteja siitä, kuinka paljon kutakin raaka-ainetta ruuassa on, mikä mahdollistaa sen, että eri tuote-erissä voi olla vaihteleva määrä kyseistä raaka-ainetta.

Se, miten eri raaka-aineiden osuus ruuasta on kerrottu, voi olla kuluttajaa harhaan johtavaa. Tuotteen sisältämä liha voidaan kertoa sisällysluettelossa monella eri tavalla ja sillä on väliä, miten liha on ainesosaluettelossa ilmaistu. Jos ruoka sisältää esim. kanajauhoa, kyseessä on tällöin kuivattu ja hienoksi jauhettu kananliha ja nahka. Jauhettu kana tarkoittaa kirjaimellisesti kokonaan jauhettua kanaa, mikä sisältää lihan lisäksi luut, pään, nahkan, sulat jne. tai kyseessä voi olla myös kuivattu ja jauhettu kananliha nahkoineen. Jos sen sijaan ruoka sisältää kananlihajauhoa, on tuotteessa kuivattua kananlihaa, jossa mukana ei ole jauhettua nahkaa tai muita eläinperäisiä sivutuotteita. Eläinperäisillä sivutuotteilla tarkoitetaan ns. jäteosia eli jänteitä, nahkaa, luita, päitä jne., joista koira ei hyödy mitenkään. Tuore liha harvemmin on sisällysluettelossa ensimmäisenä, koska se sisältää paljon nesteitä ja nesteet häviävät valmistusprosessissa, jolloin jäljelle jäävä lihan määrä on hyvin pieni.

Yksi, mihin kannattaa kiinnittää huomiota, on se, että sisällysluettelossa voi olla maininta, että tuote sisältää eläinrasvoja. Tämä voi olla minkä tahansa eläimen rasvaa. Jos olet ostanut kanaa sisältävän nappulan, maininta eläinrasvasta ei tarkoita, että tuotteeseen olisi lisätty kanan rasvaa, vaan kyseessä voi olla minkä tahansa eläimen rasva. Reilua, eikö? Lisäksi rasva voi vaihdella eri valmistuserissä. Yhdessä erässä voi olla naudan rasvaa ja toisessa possun rasvaa ja kummassakin riittää maininnaksi eläinrasva. Mutta miksi kuivamuoniin ylipäätään lisätään rasvaa? Rasva on halpaa ja sillä saadaan täytettä ruokamassaan. Koirat eivät kuitenkaan ihan oikeasti tarvitse sellaisia määriä rasvaa kuin mitä kuivamuonat sisältävät olipa koira sitten kuinka aktiivinen tahansa. Vai lisäätkö itse omaan ruokavalioosi rasvaa, kun olet aktiivisempi? Koiran elimistön toimintojen ymmärtäminen lisää ymmärrystä myös siitä, mitä ravinnon tulisi sisältää ja mitä ei, mitä koira pystyy hyödyntämään ja mitä ei, mikä kuormittaa elimistöä ja mikä ei.

Koirien valmisruuat sisältävät paljon teurastuksessa muodostunutta jätettä, jota ei voida hyödyntää ihmisten elintarviketeollisuudessa. Monilla ulkomaisilla teurastamoilla on sopimus koiranruokavalmistajien kanssa, mikä tarkoittaa, että teurastuksessa jätteeksi jääneet ainesosat toimitetaan koiranruokaa valmistavaan tehtaaseen. Koiran ruokaan päätyy myös hyvin sairaita eläimiä. Tässä kohtaa on tärkeää muistaa, että koira ei kuitenkaan ole mikään jätesaavi. Makua lisäämään koiranruokiin joudutaan lisäämään rasvoja, jopa ravintoloiden paistorasvoja. Jotta rasvat eivät eltaantuisi, joudutaan käyttämään keinotekoisia säilöntä- ja lisäaineita. Vaikka koiranruokapussin kyljessä lukisi, että ruoka ei sisällä keinotekoisia säilöntäaineita, se ei silti tarkoita, että ruoka ei sisällä lisäaineita, joita on käytetty ruuan säilyvyyttä parantamaan. Ruuissa voidaan käyttää mm. hapettumisenestoaineita, happamuudensäätöaineita, aromeja sekä väri- ja paakkuuntumisenestoaineita, eikä niitä tarvitse ilmoittaa ruokapussin kyljessä, vaan maininnaksi riittää, että tuote sisältää EU:n hyväksymiä rehun lisäaineita.

Koska koiranruokien ravintoarvot ovat heikkoja, joudutaan niihin lisäämään keinotekoisia vitamiineja, lisäravinteita ja mineraaleja. Tämä saa kuluttajan uskomaan, että kuivamuonassa on kaikki, mitä koira tarvitsee. Niin varmasti on näennäisesti, mutta pystyykö koira käyttämään lisättyjä vitamiineja tai hivenaineita, se on eri asia. Niiden imeytymisestä ei kuitenkaan ole mitään takuita eli ei tiedetä, pystyykö koira hyödyntämään niitä vai kuormittavatko ne vain koiran kehoa. Usko tai älä, sillä on merkitystä, missä muodossa käytettävät lisäravinteet koiralle annetaan, eikä lainsäädännössä ole määritelty, missä muodossa ne on ruuassa oltava. Luonnollinen vaihtoehto on aina parempi kuin keinotekoinen. Otetaan esimerkkinä kupari, jota koiranruuissa on oltava, jotta se täyttää koiranruuille asetetut vaatimukset. Monesti koiranruuissa käytetään kuparisulfaattia, mikä valmistetaan siten, että kupariromua liotetaan rikkihapossa. Itse ajattelen, että se ei ehkä ole paras vaihtoehto ihan vaikka vain senkin vuoksi, että aine on myrkyllistä, eikä sitä esim. ihmisten ravinnossa saa esiintyä. Jos jokin aine on lähtökohtaisesti haitallista tai myrkyllistä, miksi sitä pitää käyttää edes pieniä määriä ja tekeekö pienien määrien käyttäminen aineesta yhtään sen turvallisempaa? 

Koiranruokia väitetään turvalliseksi ja tutkituiksi. Ovatko ne sitä sitten kuitenkaan ja mitä tarkoittaa tutkittu koiranruoka? Kukaan ei ensinnäkään ole tutkinut, mikä vaikutus koiraan on sillä, että sille syötetään koko elämän ajan esim. samaa kuivamuonaa tai ylipäätään kuivamuonaa. Koirien ruokateollisuutta koskevat Suomessa ja EU:ssa pitkälti AAFCO (Association of American Feed Control Officials) määrittämät vaatimukset. Testitutkimuksissa on havaittu, että vaatimuksista huolimatta, ruuat eivät täytä aina niille määrättyjä arvoja ja tuotteita joudutaan vetämään pois markkinoilta niiden vaarallisuuden takia. Koiranruuan pääseminen markkinoille tapahtuu joko ruokintatestin TAI koiranruuan analysoinnin perusteella. Ruokintatestiin otetaan kahdeksan koiraa ja niille syötetään testissä olevaa ruokaa puolen vuoden ajan. Koirilta mitataan 4 eri verikoetta ja vähintään kuuden koiran on läpäistävä koe eli arvojen on oltava viitearvojen sisällä. Koirat eivät saa laihtua testin aikana 15 % enempää, eikä koirilla saa esiintyä aliravitsemuksellisia oireita. Toinen vaihtoehto on, että ruoka lähetetään laboratorioon analysoitavaksi ja katsotaan täyttääkö ruoka AAFCO:n asettamat minimivaatimukset.

Kuusi kuukautta on aika lyhyt aika. Mitä tapahtuu koirille noiden kuuden kuukauden jälkeen? Miten painon putoaminen jatkuu? Mitä jos koirat lihovat? Entä jos koirat syövät samaa ruokaa koko elämänsä? Sen vaikutusta ei ole testattu mitenkään. Lisäksi 8 koiran testiryhmä on aika pieni. Koirat ovat erilaisia ja niillä on erilaiset tarpeet. Yhdellä saattaa toimia jokin ruoka, toisella jokin toinen ja kolmannella ei mikään. 

Jos koira oireilee jollakin tavalla, huomiota kannattaa kiinnittää aina ruokavalioon. Koirat yksinkertaisesti ansaitsevat terveellistä ja lajinmukaista ruokaa, eivät pikaruokaa.